Category Archives: 2019 Soittokausi

Romaani rudimenteista ja Rovaniemestä

Kirjoittanut: Toivo Rovasalo.
Lukenut: Petja Pulkkinen.

Voit kuunnella blogin tästä!
Rumpuryhmäläiset parrasvaloissa. Kuva: Puolustusvoimat / Nikolaou Nikolaos

Rumpuryhmämme hieno, mutta rankka yhteinen taival alkoi, kun kokoonnuimme kouluttajamme ylikersantti Kauppilan kanssa showbandin tyhjään treeniluokkaan. Meitä oli luokassa hänen lisäkseen yhdeksän henkeä, joista kaksi ovat showbandin ja kaksi viihdebändin rumpaleita ja loput viisi konserttisoittokunnan lyömäsoittajia. Olimme kaikki tulleet varusmiessoittokuntaan eri taustoista: yksi on erikoistunut hevimaailman syvimpiin saloihin, toinen humppalavojen kuningas ja kolmas soittanut marimbaa koko elämänsä. Kenelläkään meistä ei kuitenkaan ollut kokemusta marssirummuttamisesta. Nyt edessämme oli kuitenkin valtava haaste, sillä jo parin kuukauden päästä meidän pitäisi kyetä tuottamaan yhtenäisen näköistä ja kuuloista korkealaatuista taidetta.

Ensitapaamisen jälkeen alkoi intensiivinen työnteko. Joka aamu, kun muut jäivät sänkyjensä pohjille viettämään laadukasta lepoaikaa, rumpuryhmä kokoontui innosta piukeana kamarimusiikkisali Sibeliukseen harjoittelemaan. Ensimmäisten viikkojen aikana keskityimme yksinomaan lyönnin liikeratoihin, eli teimme lyöntiliikkeitä erittäin hitaasti. Hitaus on sitä luokkaa, että kapulan osuma kalvoon on enemmänkin kosketus kuin lyönti. Aluksi saman liikkeen toistaminen uudestaan ja uudestaan hieman turhautti, mutta ymmärrän nykyään paremmin hitaasti harjoittelemisen tärkeyden, sillä jokaisen rumpuryhmäläisen tekniikka on saavuttanut aivan uusia tasoja.

Varusmiessoittokunnan rumpuryhmäläiset tulevat monenlaisista soittotaustoista. Kuva: Puolustusvoimat /

Parin viikon jälkeen pääsimme vihdoin suorittamaan lyönnin (=kosketus nopeasti) ja aloimme harjoittelemaan rudimentteja. Rudimentit ovat erilaisten lyöntien muodostamia sarjoja. Jos lyönti olisi kirjain, rudimentti olisi kirjainten muodostama sana. Rudimentit ovat siis ikään kuin asteikkoja rummuille. Niillä on myös hauskoja nimiä, kuten ”pataflafla” ja ”paradiddlediddle”.

Kansainvälisestä näkökulmasta katsottuna teemme Suomessa rumpuryhmäkulttuuria melko poikkeuksellisella tavalla. Ensinnäkin käytämme naruviritteisiä rumpuja. Naruviritteisessä rummussa kalvon kiristää pitkä köysi, joka kulkee siksakkia rummun rungon ympäri. Maailmalla trendi on siirtynyt modernimpiin marssirumpuihin, joissa viritys tapahtuu kiristämällä kalvon ympärillä olevia ruuveja. Voitamme omilla rummuillamme kyllä tyylipisteet, mutta useamman tunnin kiristysprosessin jälkeen käsien rakkoja hoitaessa varmasti jokainen meistä on salaa toivonut, että käyttäisimme hieman nykyaikaisempaa kalustoa.

Rumpujen virittämiseen kannattaa suhtautua huumorilla. Kuva: Puolustusvoimat / Joona Jokilampi

Ainutlaatuiseksi rumpuryhmämme tekee kuitenkin ensisijaisesti käyttämämme tekniikka; missään ei soiteta rumpua samalla tavalla. Tekniikkamme on kehittynyt tähän muotoonsa Yhdysvalloissa, jossa siitä käytetään nykypäivänä nimitystä ”The ancient technique”. Yhdysvalloissa juuri kukaan ei enää käytä tätä tekniikkaa, mutta Suomessa se on saanut jalansijan. Tuotamme siis maailman mittakaavassa marssirummutusta melko omalaatuisella tavalla.

Kun olimme aikamme hioneet liikeratoja ja rudimentteja, pääsimme lopulta kappaleiden kimppuun. Saimme siis kirjoittaa tarinoita sillä sanavarastolla, jota olimme kärsivälliesti harjoitelleet. Opettelimme aluksi rumpumarsseja, joita yleisö pääsee ihastelemaan paraatisoittokunnan keikoilla, esimerkiksi kesän tulevissa vartioparaateissa. Vaikka ensisijainen tehtävämme rumpuryhmänä on olla osa paraatisoittokuntaa, saamme aika-ajoin myös mahdollisuuden esitellä taitojamme itsenäisenä kokoonpanona. Esimerkiksi kesäkuun alussa, puolustusvoimain lippujuhlan päivänä, pääsimme omalle keikallemme Rovaniemelle. Tämä noin kahdeksan tunnin junamatkan vaatinut keikka, joka lopulta sisälsi vain kaksikymmentä minuuttia soittamista, oli yksi elämäni mielenkiintoisimmista kokemuksista.

Rumpuryhmä näyttää esimerkkiä särmikkyydellään ja sotilaallisuudellaan. Kuva: Puolustusvoimat

Kaikki matkan aikana kokemamme haasteet, kuten kotiin unohtuneet matkaliput, junan alle jäänyt peura, rummut, joita meidän piti raahata jatkuvasti perässämme, junan hytit, jotka olivat ennätyspitkän junan ravintolavaunun vastaisessa päässä ja yöuneni totaalisesti eliminoinut kirkas digitaalikello (joka oli asennettu täydellisesti naamani eteen) saivat minut ymmärtämään, että hyvässä seurassa selviää mistä vaan. Jopa niistä kahdeksasta tunnista, jotka piti vielä matkustaa takaisin Rovaniemeltä.

Nyt olemme hyvillä mielin kohdistaneet katseemme kohti koko varusmiessoittokunnan yhteistä matkaa Ranskaan Saumur tattoo -sotilasmusiikkifestivaaleille, jossa ympäri maailman eri soittokunnat tulevat esittämään omia kuviomarssiesityksiään. Harjoittelemme näinäkin helteen täyteisinä päivinä ahkerasti omaa kuviotamme, jossa on mukana koko Varusmiessoittokunta. Myös rumpuryhmä pääsee esittelemään taitojaan mahtipontisella rumpusoolollaan. Tavoitteemme Ranskassa on muuttaa globaali käsitys siitä, mitä rummun kanssa parhaimmillaan voi saada aikaan.

Vuoden 2019 rumpuryhmä alkuvuoden kouluttajiensa, ylikersantti Kauppilan ja kersantti Perälän kanssa. Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola

Jääkäri Rovasalo

Toivo Rovasalo on Nurmijärven lahja Varusmiessoittokunnalle. Tämän särmän sotilaan arkeen kuuluu rumpuryhmässä ja konserttisoittokunnassa soittaminen, sekä yksikön yleisen särmyyden ylläpitäminen. Tämä luotettava ja ystävällinen jääkäri on oiva esimerkki varusmiehestä, joka hoitaa hommat kunnolla, mutta pilke silmäkulmassa.

Toivo Rovasalo konserttisoittokunnassa. Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola
Jaa tämä somessa!
Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Musiikkimatruusien muistiinpanoja

Voit jälleen kuunnella blogin varusmiessoittajiemme lukemana. Laita kuulokkeet korviin, paina play ja nauti! Lukijat: Markus Meriläinen &
Joona Jokilampi

Puolustusvoimain perinteinen kesäkiertue alkoi viime viikolla menestyksekkäästi. Keikkoja oli viikon aikana neljä eri puolilla eteläistä Suomea, ja jokainen edellistä huikeampi. Nyt me, basisti-jääkäri Valtteri Pääkkönen sekä laulaja-korpraali Elias Husgafvel, kerromme teille, miten Varusmiessoittokunnan Showbandin vuoden kohokohdan ensimmäinen viikko sujui.

Keikalle, mars! Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola

Basistin loki, 6.6.2019, 8:12:

            Olimme vasta nousseet alukseen, mutta kaikki oli jo hiestä märkää ja haiseva ilma seisoi paikoillaan. Olin luopunut vastaan taistelemisesta, hyväksynyt olosuhteet. Aluksen ilmanvaihto ei pelastaisi enää mitään. Joukkojen keskuudessa kiersi uutinen, jonka mukaan Oulussa oli mitattu kesän korkeimmat lämpötilat. Tiesin tämän olevan faktuaalinen virhe – korkein lämpötila seurasi miehistöämme, minne se ikinä kulkikin.

            Astuimme torille, jonka kerrottiin sijaitsevan keskellä Lappeenrantaa. Torin päädyssä seisoi suuri, musta rakennelma, jonka parissa kiireiset varusmiehet hääräsivät. Myöhemmin meille kerrottiin, että tuo rakennelma tulisi olemaan Troijan hevosemme – päivän esiintymislava.

Kiireiset varusmiehet hääräsivät mustan rakennelman parissa. Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola

Kiertue alkoi keskiviikkona 5.6. Lappeenrannasta, joka täyttyi äärimmilleen ihmispaljoudesta. Illan aikana yleisömäärä ylsi korkeimmillaan jopa viiteen tuhanteen, ja Lappeenrannan Satamatorilla vallitsi hengityksen salpaava tunnelma. Illan esiintymiset aloitti Ilmavoimien Big Band, joka yhdessä Osmo Ikosen kanssa käynnisti koko kiertueen valtavalla groovella. Tämän jälkeen lavan otti haltuun Rakuunasoittokunta solistinaan Ressu Redford, joka laulatti yleisöä toinen toistaan suositummilla suomalaisilla hiteillä.

            Suurin ja kaunein oli kuitenkin säästetty viimeiseksi. Ilta-auringon hiljalleen valuessa taivaanrannan taa valtasimme Showbandin 17:n valiovarusmiehen voimin esiintymislavan ja puristimme viimeisetkin energianrippeet kesäillasta nauttivista lappeenrantalaisista. He elivät ja hengittivät kappaleidemme sanoja, hurrasivat innokkaasti huikealle torvisektiollemme sekä tanssivat rautaisen rytmiryhmämme tahtiin. Tunnelma keikan jälkeen oli vapautunut, tyytyväinen ja onnellinen, vaikka keikan aikana oli esiintynyt hieman teknisiä haasteita ja yhteissoitossa oli vielä kehittämistä. Tiesimme pystyvämme tätäkin parempaan.

Lappeenranta täyttyi äärimmilleen ihmispaljoudesta. Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola

Basistin loki, 6.6.2019, klo 8:12 (jatkuu):

            Saapumisen jälkeen suoritimme pakolliset toimenpiteet, jotka sisälsivät muun muassa lastin purun ruumasta sekä miehistön muonitustoimenpiteet. Viisareiden valuessa eteenpäin kellotaululla alkoi Lappeenrannan Satamatori hiljalleen täyttyä alkuperäisasukkaista, jotka tulivat uteliaina tarkastelemaan uusien tulokkaiden toimenpiteitä. He eivät vielä osanneet arvata, mitä tulisivat kokemaan.

            Päivä valui hiljalleen, kunnes vihdoin koitti hyökkäyksen hetki. Annoimme Lappeenrannan linnoituksen muurien juurella sijaitsevalle joukolle täyslaidallisen, mikä näytti vaikuttavan heihin kuin hypnoosi. Vankeja ei otettu eikä ketään säästetty, vaan jokaisen paikalla olleen kohtaloksi jäi jakaa Showbandin kanssa ilta, jota he eivät koskaan kykenisi unohtamaan.

            Kun savu hälveni taistelun jälkien tieltä, olimme tyytyväisiä näkemäämme. Päätimme pakata lastin ja asettaa kurssin seuraavaan kohteeseen.

Kiertueaikataulu kannustaa ottamaan levon lämmittelyn kannalta ja lämmittelyn levon kannalta. Kuva: Puolustusvoimat / Severi Roivanen

Lappeenrannan hurmoksen jälkeen kiertue jatkui Tampereella, jossa edellistäkin kuumempi lämpötila sekä kasvihuonetta muistuttava esiintymislava eivät saaneet esiintyjiä hyytymään, vaan jatkoimme räjähtävää esiintymistä entistäkin menestyksekkäämmin. Saimme keikan alussa istuneen yleisön nousemaan penkeiltään, tanssimaan kanssamme sekä osoittamaan suosiotaan seisaaltaan. Tampereelta jatkoimme perjantaina Suomen Chicagoon, Lahteen, ja lauantaina Mikkeliin. Kiertueen jatkuessa myös alkua hieman vaivanneet haasteet saatiin korjattua ja pystyimme keskittymään entistä syvemmin yleisöön.

Tampereella sekä lämpötila että meininki kävivät kuumina. Kuva: Puolustusvoimat / Joona Jokilampi

Laulajan muistiinpanot, 9.6.2019, klo 11:43:

            Sunnuntai. Sapattipäivä. Aika summata sotaretken saalis.

            Lappeenrannasta lähdettyämme laskimme ankkurit Tammerkosken rannikolle. Kohde vaikutti vielä puoliltapäivin rauhalliselta, ei erityisempää mainittavaa. Illan päätyttyä kuitenkin tiesimme, että nyt jo kahden suomalaisen kaupungin saloissa liehuu Showbandin lippu, sillä myös Tampereen yli tuhatpäinen yleisö oli kokenut Lappeenrannan kohtalon.

            Seuraavaksi purjehdimme Lahteen. Joukkomme johtajan, korpraali Joel Pirisen ystävät olivat selkeästi saaneet vihiä saapumisestamme, sillä perjantai-illan tullen meitä odotti kolmituhatpäisen yleisön edessä joukko johtajallemme lojaaleja liittolaisia. He osoittivat uskollisuutensa muun muassa järjestämällä yleisön etulinjassa retkemme ensimmäisen mosh pitin. Kätyrien myötävaikutus oli huomattava, ja Päijät-Hämeen kohtalo oli sinetöity. Showbandiä ei pysäyttäisi enää mikään.

Koreografioissa yleisön päälle lentää fyysistä vettä ja lyyristä tulta. Kuva: Puolustusvoimat / Severi Roivanen

            Eilen kävimme menestyksekkään viikon päätteeksi ryöstämässä vielä Mikkelin. Mikkelistä ei ollut meille vastusta, vaan kaupungin väki taipui tahtoomme kolmen päivän aikana täydelliseen terään hioutuneen arsenaalin edessä ilman suurempaa vastarintaa. Päivän päätteeksi päätimme laskea purjeet muutamaksi päiväksi, sillä aggressiivisen hyökkäystoiminnan jälkeen taistelijamme ansaitsevat hieman lepoa ennen seuraavaa hyökkäystä.

            Suunnitelmamme on jatkaa keskiviikkona hieman pohjoisemmaksi. Johtajamme vaatii retken huipentumisen kuitenkin tapahtuvan pääkaupungissa, joten olemme miehistön kanssa valinneet maihinnousukohteeksi Suomenlinnan.

Roudauksen ja esiintymisten välistä löytyy aina jokunen tyhjä minuutti kuvauksille. Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola

Showband jatkaa menestyksekästä kesäkiertuetta Joensuussa, jonka jälkeen siirrymme Kuopion kautta Helsinkiin. Emme malta odottaa, että pääsemme esittämään vielä kolmen keikan ajan suomalaisille sitä, mitä olemme jo pitkään heille valmistelleet. Nähdään lavalla!

Korpraali Husgafvel & jääkäri Pääkkönen

Valtteri Pääkkönen on kajaanilaislähtöinen, sittemmin tamperelaistunut basisti, joka toistuvasti hurmaa palvelustovereitaan rautaisella ammattitaidolla sekä vakuuttaa tupakavereitaan luotettavuudellaan ja rehellisyydellään. Ehdotonta huippuluokkaa ovat myös Pääkkösen ajoittain murjauttamat huumoripläjäykset. Yst. terv. korpraali Husgafvel.

Elias Husgafvel on Hämeenlinnan lahja laululle, tanssille ja teatterille. Tämän korpraalin ääniala on viimeisimmän (joskin epävirallisen) tutkimuksen mukaan noin seitsemän oktaavia ja hänen salsalantionsa liikeradat muistuttavat laajuudessaan ja luotettavuudessaan Aurinkoa kiertävää Maata. Yst. terv. jääkäri Pääkkönen.

Jaa tämä somessa!
Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Me ollaan vaan töissä täällä

Koko Kevään riemua -kokoonpano viimeisellä keikallaan. Kuva: Puolustusvoimat / Joona Jokilampi.

Edesmenneen Hyvää ja Kaunista -kiertueen jälkeen Varusmiessoittokunnan viihdebändi lähes ehti jo hetken luulla saavansa nauttia ansaitusta lomasta. Vastassa olivat kuitenkin uudet haasteet: kiertueesta palautumisen sijaan lomapäivät kuluivat Oopperan Teetanssien sekä Lotanpäivän laulajaisten ahkeraan harjoitteluun. Lisäksi taustalla kummitteli seuraava kiertue, konserttisoittokunnan ja tangokuningas Kyösti Mäkimattilan kanssa yhteistyössä toteutettava Kevään riemua.

Helsingissä kunnialla loppuun säestettyjen Teetanssien jälkeen kiertuevalmistelut pyörähtivät täyteen vauhtiin. On salassa pidettävää tietoa, että viihdebändi aloitti yhteisharjoitukset konserttisoittokunnan kanssa vain noin viikkoa ennen kiertueen alkamista, samaan aikaan kun Lottien yhteislaulutilaisuuden viimeistely oli vielä kesken. Syitä harjoitteluajan vähäisyyteen oli kaksi: Ensinnäkin, aikaa ei yksinkertaisesti riittänyt, varsinkaan kun yhtyeemme edellinenkin projekti oli venynyt yötöiksi. Toiseksi, varusmiessoittokunnan soittajat ovat erittäin taitavia ja tunnetusti ottavat hetkessä haltuun kappaleen kuin kappaleen – tai koko kiertueohjelmiston.


Lauri Pänkäläinen edesmenneellä Hyvää ja kaunista -kiertueella. Kuva: Puolustusvoimat / Severi Roivanen.

Konserttisoittokunta oli valmistautunut perusteellisesti. Hyvää ja Kaunista -kiertueella olimme jousiorkesterin kanssa itse vetovastuussa sovituksista ja harjoittelusta, mutta Kevään riemulla keskusjohtoisuus vei voiton. Puhaltimia ja lyömäsoittajia luotsaavat musiikkiyliluutnantti Valtasalmi ja musiikkikapteeni Paakkunainen johtivat koko harjoitusprosessia järjestelmällisesti ja määrätietoisesti niin, että kokoonpanomme oli valmiina valloittamaan konserttisalit vierailevan solistin saapuessa harjoituksiin ensi-iltaa edeltävänä päivänä.

Mitä tahansa Mäkimattilasta odotinkaan, sitä hän ei ollut. Tanssilavojen kokenut veteraani otti yleisöt haltuun joka ilta muuttuvilla juonnoillaan ja palkintoja keränneellä laulutaidollaan. Hänen juontonsa sisälsivät jääkiekkoa, elämänohjeita ja erityisenä yleisösuosikkina otteita tangokuninkaan omista runokirjoista. ”Ketunkuonoista” ja ”saatil pääsemisest” kertovien säkeiden taka-ajatuksena saattoi ehkä olla kirjojen myynnin lisääminen, mutta suurella sydämellä luetut, omaperäiset runot toivat konserteille persoonallisen vivahteen.

Kyösti Mäkimattila. Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola.

Persoonallisuutta ei puuttunut ohjelmistostakaan, joka koostui Mäkimattilan siirappisista rakkauslauluista ja konserttisoittokunnan omista ohjelmanumeroista. Aiheet vaihtelivat öisistä itsetutkiskeluista aina Oopperan kummitukseen ja metropolia tuhoavaan Godzillaan. Toisistaan täysin erilaisten teosten sekasotku onnistui jotenkin saamaan sekä yleisön että esiintyjien suosion, ja tunnelma nousi esitys esitykseltä uusiin mittoihin. Kevyt musiikki oli mieluisaa soitettavaa ja katsomoiden reaktioista päätellen myös mieluisaa kuunneltavaa.

Hupi vaati myös veronsa. Päivät olivat usein pitkiä: keikkabussi ehti kaukaisilta paikkakunnilta kasarmille usein vasta aamuyöstä. Sitäkin rasittavampaa oli etuosastolla, jonka tehtävänä oli valmistella salit soittajille etukäteen sekä varmistaa, että kaikki tarvikkeet tulivat konsertin jälkeen mukaan. Harmonikansoittajan näkökulmasta haasteita toi myös soitettavan materiaalin löytäminen, sillä sovituksista unohdettiin sopivasti viihdebändin eksoottisin soitin. Pianistin nuotteja lainaamalla ja rajallisen mielikuvituksen käytön myötä pääsin lopulta itsekin osaksi konserttien äänimaailmaa.

Kuva: Puolustusvoimat / Severi Roivanen.

Hämeenlinnan Verkatehtaalla oli viimeisten tahtien myötä aika jättää hyvästit kiertueelle. Mäkimattila ja soittokunta muistivat toinen toistaan erilaisilla kunnianosoituksilla, ja sitten urakkamme olikin yhtäkkiä ohi. Jäljelle jäivät tunteet onnistuneesta projektista, upeasta kokemuksesta ja kroonisesta univelasta. Kiitokset kiertueesta kuuluvat soittajien, henkilökunnan ja Mäkimattilan lisäksi myös elintärkeille tekniikka- ja mediatiimeille, joiden panokset antoivat meille mahdollisuuden loistaa suuren yleisön edessä.

Edesmenneen Kevään riemua -kiertueen jälkeen Varusmiessoittokunnan viihdebändi lähes ehti jo hetken luulla saavansa nauttia ansaitusta lomasta. Vastassa ovat kuitenkin uudet haasteet: kiertueesta palautumisen sijaan lomattomat päivät kuluvat Haminan Tankotanssien ja Siikaisten päivien ahkeraan harjoitteluun. Lisäksi taustalla kummittelee jo valtavia työmääriä vaativa matka Ranskaan. Taakse jää kuitenkin riemukas kevät, ja minä muiden mukana odotan innolla tulevaisuuden haasteita.

Jääkäri Pänkäläinen

Lauri Pänkäläinen. Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola & Joona Jokilampi

Lauri Pänkäläinen on harmikseen Heinolassa kasvanut ihmisyksilö, joka soittaa viihdebändissä harmonikkaa. Siviilissä hän opiskelee fysiikkaa Helsingin yliopistossa. Soittamisen lisäksi Pänkäläinen haastaa itseään epäsäännöllisesti vaihtuvilla harrastuksilla, joista viimeisin – shakki – on julkaisuhetkellä varmaankin jo kuopattu.

Jaa tämä somessa!
Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

SHOWTIME ON NYT

Jääkärit Tuominen ja Veikkola. Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola

Varusteet väärissä paikoissa, maiharien nauhat sotkussa ja aikamääreet hukassa. Mikä on kyseessä? No tietenkin minun, jääkäri Maneliuksen keikalle lähtö. Viimeisenä, mutten vähäisimpänä selvisin kuitenkin keikkabussiin vain minuutin aikamääreistä jäljessä!

Bussissa juttujen taso leijaili hyvän ja huonon rajamailla, sillä takana oli jännityksen aiheuttama vähäuninen yö. Päällimmäinen tunne kaikilla oli kuitenkin into; pääsisimme vihdoin esittämään oikealle yleisölle ne biisit, joiden vetäminen pelkästään omalle bändille alkoi jo vähän puuduttaa. Ei sillä, ettemmekö nauttisi toistemme soitosta, mutta aivan kuten jokatorstainen hernekeittokin alkaa vähitellen kyllästyttää, niin myös samojen biisien veivaaminen päivästä toiseen. On kiva tunne, kun vatsanpohjassa vähän möyryää – ei siis se hernekeitto, vaan uusille ihmisille esiintyminen.

Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola

Keikkapaikalla alkoi täysi tohina, jotta lava saataisiin sotilaallisen ripeästi valmiiksi. Vaikka aikaa oli monta tuntia, roudaukseen sitä ei koskaan ole tarpeeksi. Kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti ehdimme kuitenkin lopuksi jopa hetken fiilistellä äänentoistoa Stingin tahtiin. Ympäröivään äänimaailmaan sisältyi Gordon Samnerin samettisen äänen lisäksi myös showbandin laulajien samettista pärisyttelyä ja kieuntaa (jota myös äänenavaukseksi kutsutaan), sekä ääniteknikon, jääkäri Helon, ohjeita ammattimaisen käskevin ottein. Lopuksi käärittiin kauluspaidan hihat ja viimeisteltiin showlook, josta kuuluu erityismaininta jääkäri Tuomisen ultimaattisen katu-uskottaville blehoille eli esiintymisaurinkolaseille.

Jääkärit Manelius, Husgafvel ja Tuominen elävät esitystään. Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola

Showtime. Sydän alkoi hakata, kun kaiuttimista pärähti soimaan jääkäri Pirisen tuottama intro, jossa tykitettiin sotilaskäskyjä elektronisen biitin tahtiin. Sen saattelemana marssimme estradille, ja kauan odotettu ensimmäinen keikka sai alkaa!

Jälkikäteen olo oli hikinen ja hengästynyt, sillä rokkaaminen on rankkaa, mutta poskilihakset jaksoivat pitää suuta hymyssä keikka-adrenaliinin voimin vielä pitkään shown jälkeenkin. Vedon aikana yleisöä piti pikemminkin hillitä kuin kannustaa. Esiintyjienkään fiiliksissä ei ollut valittamista, kun viimeisen biisin aikana solistit hyppäsivät laulamaan yleisön sekaan. Keikan jälkeen roudaamaan ei hetkeen ollut menemistä, kun bändi oli vähällä hukkua yleisöstä virtaaviin, satoihin high-fiveihin.

High-fivejä sateli myös keikan aikana. Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola

Kokoonnuimme tämän porukan kanssa ensimmäisen kerran vasta maaliskuun alussa, mutta tuntuu siltä, kuin olisimme esiintyneet yhdessä vuosia. On mahtavaa päästä tämän energisen, supertaitavan ja hieman sekopäisen jengin kanssa hurmaamaan ihmisiä ympäri Suomea. Tänä vuonna tehdään kaikkea sitä siistiä, uskomatonta ja huikeeta, mitä on koko viime vuosi hypetetty!

Kuten bändin vanhin, jääkäri Pirinen ennen keikkaa lausahti: “hommat on niin sanotusti mintissä”.

Showband keikan jälkeen. Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola

JÄÄKÄRI MANELIUS

Linda Manelius on iloinen ja kovaääninen oman tiensä kulkija Helsingistä. Hän suorittaa palvelusta laulajana, ja vapaa-ajallaan näyttelee ja hengailee hyvien tyyppien kanssa. Kun jääkäri Manelius poistuu kasarmilta, usein kuuluu tokaisu: ”tulipa hiljaista”.

Jääkäri Manelius. Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola.
Jaa tämä somessa!
Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Täältä ei ole kiire minnekään

Kasarmiympäristössä toimiminen herätti valintakokelaissa hämmennystä.
Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola

Tunnelma aidan molemmin puolin oli sekä innostunut että jännittynyt, kun saapumiserän 1/20 valintakokelaat – mahdolliset tulevat varusmiessoittokuntalaiset – saapuivat yksikköömme pääsykokeisiin. Jotkut soittokokelaat kärsivät unettomista öistä ja stressistä, kun taas varusmiehissä oli havaittavissa lähinnä kollektiivista levottomuutta. Hakijoilta udeltiin jo ensimmäisten minuuttien aikana soittimet ja fiilikset, sekä totta kai annettiin vinkkejä ja tsempattiin.

Seuratessani kokeiden kulkua tuntui kummalliselta, että vain vuosi sitten olin hakijoiden asemassa. Yhtäkkiä jo tutuksi tulleiden yksikön upseereiden arvioiva katse (ja kuulo) sai allekirjoittaneenkin hermostumaan, vaikka hyvin tämäkin viikko lopulta meni. Monitoimihallin aulassa pyöritettiin valintakoelaisille edellisten saapumiserien TJ0-videoita, ja huomasin ajoittain unohtuvani haaveilemaan oman vastaavan tekemisestä, vaikka kotiutuminen on vielä kaukana (kirjoitushetkellä aamuja jäljellä 247). Mutta eihän soittokunnassa tietenkään lasketa aamuja, koska täältä ei ole kiire minnekään.

Tavallisten siviilivaatteiden näkeminen kasarmilla oli jo itsessään outoa ja ihmeellistä.
Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola

Roudatessani tyynyjä ja peittoja yön yli majoittuvien valintakoelaisten punkkiin, tunsin oloni äidiksi, joka järjestää lapselleen pyjamabileitä. Eräänä iltana saimme yövieraita omaan tupaamme, ja huomasin olevani yhtäkkiä se lapsi, joka on saanut luvan kutsua kavereitaan yöksi. Totesimme nopeasti tupalaisteni kanssa, että ainoa huono puoli yövieraissa oli se, että he eivät olleet hakeneet vuotta aikaisemmin. Näiden kohtaamisten jäljiltä odotan jo pääseväni reserviläisenä kertaamaan seuraavan saapumiserän taisteluharjoituksiin; heillä on vielä edessään ne kaikki onnistumiset ja epäonnistumiset, koettelemukset ja niiden ylittämistä seuraavat voiton tunteet, joista minäkin sain peruskoulutuskaudella osani.

Loppujen lopuksi valintakoeviikko kiteytyy omalla kohdallani yhteen tunteeseen: kiitollisuuteen. Kiitollisuuteen siitä, että minulla on juuri tänä vuonna paikka tässä upeassa joukossa nuoria muusikoita. Ja teknikoita. Ja mediamiehiä.

Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola

Jääkäri Nora

Inkeri Nora on Raumalta lähtöisin oleva baritonisaksofonisti, nykyisin Helsingissä asuva tuleva diplomi-insinööri. Hänen rakkaimpiin harrastuksiinsa kuuluu musiikin ohella muun muassa pasuunasektiolle nälviminen.

Jaa tämä somessa!
Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

TUNTEMATON BARETTISOTILAS


Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola

Kuten hyvin tiedetään, on Kapteeni Perälä kaikkitietävä ja kaukaa viisas. Hänen “paraatikäytänteiden perusteet” -tunneillaan opittiin ne kuviomarssin ja sulkeisjärjestyksen salat, joiden testaamisesta alkoi barettijahti menneen viikon keskiviikkona. Hyvä niin, sillä baretteja oli “särmätty”, eli muotoiltu päähän sopiviksi, jo useamman viikon ajan. Ennen näiden legendaaristen lakkien päähän painamista oli edessä enää viimeinen koetus: itse kaksipäiväinen barettikoe.

Saavuttaakseen jahdin tavoitteen oli jokaisen yksilösuorituksena marssittava, kääntyiltävä ja napsauteltava asentoja kouluttajien arvioivien silmien alla. Koko soittokunnan voimin tarkastettiin paraatikatselmus ja ohimarssi, yli seitsemänkymmenen sotilassoittajan liikkeiden yhdenmukaisuutta silmällä pitäen. Kokeiden jälkeen ei taukoiltu, vaan soittokunta kartutti vielä marssiohjelmistoaan kapteeni Perälän johdolla, ja illalla aimo osasto taistelijoita suuntasi vielä kauppaan suorittamaan eväiden täydennystä seuraavan päivän kuuluisaa kevätkävelyä varten.

Jääkäri Mikkola paraatikatselmuksessa. Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola

Torstaiaamuna, kun jänikset vielä nukkuivat ja yksinäinen talitintti viserteli kevään riemua, heräsi soittokunta barettimarssipäivään. Aamiaisen jälkeen, kun aamuinen aurinko kultasi koko Parolannummea ja erityisesti kultaisen kotiyksikkömme pihaa, oli aika aloittaa barettikokeen viimeinen osuus: kahdenkymmenenviiden kilometrin jalkamarssi. Täysi taisteluvarustus päällä kokoonnuimme ryhmittäin paraatikentälle, jolta marssijat lähetettiin kohti Aulangon näkötornia ja sinistä barettia.

Matka taittui mukavasti kauniissa kevätilmassa, ja tempo pysyi reippaana. Jääkäri Ristikankare kuvaili ensimmäisen kolmanneksen jälkeen osuvasti: “Jalka nousee vielä aika kevyesti, eikä selkäkään niiaa.”

Marssivat ryhmät pitivät (ja jättivät pitämättä) taukoja niin, että tahti ei liiaksi hiljennyt. Sukat vaihtoon, lisää teippiä rakkoihin ja jälleen matka jatkuu. Matkan varrella saatu vesitäydennys tuli tarpeeseen, sillä aurinko säteili yllemme ensimmäisiä merkkejä alkavasta kesästä. Matkan varrella nautimme maittavan kevätpiknikin Hattulan kauniin kirkon pihalla, kun torstain perinneruoka – eli hernekeitto – kutkutteli makunystyröitämme. Huolto pelasi koko vaelluksen ajan vailla aihetta valitukselle.

Marssireitiltä löytyi sekä maantietä että metsää. Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola

Kun (jääkäri Rauhalaa mukaellen) “matkaa oli jo marssittu hyvän matkaa”, saimme huomata, että kapteeni Perälä katsasti osastoja autolla ratsastaen ja aukkoja katsellen. Kun marssi viimeisten kilometrien aikana alkoi hieman koetella itse kutakin, fiiliksiä kysellessä yleisin vastaus ainakin allekirjoittaneiden ryhmässä kuului: “vähän jo painaa, mutta sää on kyllä kaunis”. Kaveria jättämättä kaikki taistelivat tiensä Aulangonvuoren huipulle asti toisiaan tsempaten, ja kovimmat taistelijat kampesivat itsensä viimeistä mäkeä ylös lähes yksijalkaisina.

Harjun huipulla odotti avara maisema järvineen ja metsineen. Kapteeni Paakkunainen myönsi baretin käyttöoikeuden, ja kultaiset lyyramerkit baretin sinisellä pohjalla saivat viimein ansaitun paikkansa auringon loisteessa. Viimeistään nyt kovimmankin sotilassoittajan kasvoilla paistoi hymy, mieli taas yhtä yhdessä koettua seikkailua rikkaampana.

Aika veli- ja sisarkultia.

Kevyesti kilpailulliset marssiryhmät pääsivät ajoittain hyvinkin lähelle toisiaan. Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola

Severi Rauhala & Joni Ristikankare

Jääkäri Ristikankareena (myös: Riffikankare, Runtukankare, Rästikankare…) tunnettu, Kaarinassa kasvanut saksofonitaituri osoittaa aamusta toiseen vahvaa soittotaitoa ja ilmiömäistä kuuntelukykyä. Kun näkee tämän taistelijan virneen, tietää, että luvassa on jokin viiltävä havainto ympäröivästä maailmasta – todennäköisesti liittyen pasuunasektion toimintaan.
– Yst. Terv.: Jääkäri Rauhala.

Jääkäri Rauhala on atleettinen, nimensä mukaisesti rauhallinen ja luonteeltaan särmä baritonitorven soittaja Suomen Hyvinkäältä. Soittamisen ohella tämä taistelija nauttii mm. salitreenistä ja luonnossa samoilusta (ks. tetsaus).
Yst. Terv.: Jääkäri Ristikankare.

Intti – suomi – intti -sanakirja:
Tetsaus = taisteluvyö (”tetsari”) päällä maastossa syöksyen eteneminen. Äärimmäisen raskasta

Jaa tämä somessa!
Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Sotilasjazzia, pakkaskeikkoja ja legendaarinen progeurkuri

Jääkärit Nyman ja Silventoinen virittämässä soittimia. Kuva: Puolustusvoimat / Leevi Keisala

E-kauden kolmannen viikon pyörähtäessä käyntiin oli jo korkea aika päästä käsiksi kauan odotettuun herkkuun, eli keikkailun pariin. Marssien rytmiikka oli tahkottu riittävän jämäkäksi ja sinfoninen ohjelmisto sitäkin sinfonisemmaksi, joten musiikkiyliluutnantti Valtasalmi uskalsi laskea konserttisoittokunnan esittelemään nöyrän perustyön tuloksia suurelle yleisölle ympäri Hämeenmaata.

Sattumalta samaiselle maaliskuun viikolle osui talvisodan päättymisen muistopäivä, mikä tarkoitti tietysti ulkohommia konserttisoittokunnalle. Pikkupakkasessa soittamisen perusteita käytiin kokeilemassa niin Hämeenlinnassa, kuin luonnonkauniissa Lahdessakin. Ikivanha ja väsynyt sektioläppä otsikolla ”valtion pasuunan luisti ei luista” oli lähellä osua omaan nilkkaan, kun itse kukin ajoittain unohti kappaleiden välissä jatkuvan kamppailun soittimen jäätymistä vastaan.

KONSK taistelee soitinten jäätymistä vastaan. Kuva: Puolustusvoimat / Konsta Lattu

Vaan päästiin Lahdessa sisätiloihinkin. Ristinkirkossa soitettu juhlakeikka jäi mieleen paitsi temppelin alvaraaltomaisesta akustiikasta, myös varsin progressiivisia sävyjä virsiin ujuttaneesta urkurista; kaikkia ilmoille saateltuja tritonuskorvauksia ja harhalopukkeita ei kuulemma lukenut koraalikirjassa ihan sellaisenaan. Olin vähällä puhtaasti musiikillisista syistä kirjata omaan henkilökohtaiseen viikko-ohjelmaani jokasunnuntaisen visiitin Lahteen, mutta järki on toistaiseksi voittanut musiikillisen impulsiivisuuden.

Niin odottamatonta kuin se onkin, ulkona soitettavista ”nakkikeikoista” löytyy ainakin toistaiseksi oma viehätyksensä. Vire on aina yhtä suuri arvoitus kaikille kapellimestarista kakkostuubistiin, mutta ihmeen vähän tuo tuntuu yleisöä haittaavan. Jopa P-kauden alikersanttimme ”B” (nimi muutettu) tuli perjantaisen paraatikeikan jälkeen kehumaan, ettei ole koskaan kuullut näin hyvää marssisoittoa. Tästä yllättyivät mm. kaikki, sillä kyseistä kaksoiskorpraalia ei tunneta erityisestä rakkaudesta musiikkiin.

Vaikka ilmeistä ei uskoisi, ulkokeikoissa on oma viehätyksensä.
Kuva: Puolustusvoimat / Konsta Lattu

Marssien, virsien ja sinfonisen puhallinmusiikin kirkkaimpien lasihelmien vastapainoksi saimme onneksi soittaa myös sitä paljon puhuttua rytmimusiikkia – jopa konserttisoittokunnassa. Kun Ilppo Hiekkasen Liisaan avataan kunnon sooloväli ja Black Orpheus saa vauhdittajakseen improvisoidun kadenssin, aletaan päästä

a) kauas liian monien puhallinorkesterien pahalaatuisesta taipumuksesta hieman kangistua viihdemusiikin äärellä

b) sotilasjazzin (kunnia termistä eräälle Rakuunasoittokunnan pasunistille) maailmasta vähän lähemmäs aidon jaskan maailmaa

c) itse asiaan.

Näillä opinkappaleilla jääkäritykistörykmentin perinnepäivän juhlalounaalle saatiin loihdittua varsin kova meininki – mitä nyt muutaman luutnantin pää pyöri Parolan marssin käännyttyä  Caravaniksi. Se taisi olla vähän tarkoituskin.

Kapteeni Perälä johtaa ”sitä paljon puhuttua rytmimusiikkia” perinnepäivän juhlaruokailussa.
Kuva: Puolustusvoimat / Joona Jokilampi

Konskin ohella myös viihdebändi pääsi kuluneella viikolla korkkaamaan keikkaputkensa. Ennen perjantaista keikkamatkaa Maavoimien esikuntaan, humppataivaan kirkkaimmat tähtösemme soittivat keikanomaisen kenraaliharjoituksen muulle soittokunnalle. Tiskiin lyötiin sellainen show jolla kehtaa näyttäytyä vielä esikuntaakin kirkkaammissa stagevaloissa.

Lopuksi on pakko jälleen kerran todeta, että nää on ihan huikeita tyyppejä, ja että vuodesta täällä tulee parasta settiä ikinä!

Juho Silventoinen. Kuva: Puolustusvoimat / Paavo Pakkanen

Jääkäri Silventoinen

Juho Silventoinen on 19-vuotias vähän reunasta helsinkiläistynyt lappeenrantalainen, jonka jazzpasunismi on eskaloitunut jo AMK-asteelle. Hänen unelmiaan ovat musiikin ammattilaisuus sekä se, että soittokunnalla olisi vielä jonakin päivänä oma big band.

Jaa tämä somessa!
Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Sotilaanaluista sotilassoittajiksi

Konserttiorkesterin lyömäsoittimet. Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola

Valapäivän hektisestä ohjelmasta oli hädin tuskin toivuttu, kun katseet suunnattiin ruhtinaallisen pitkän, yhden päivän valaloman jälkeiseen e-kauteen. Vaikka pakkipussien vaje varuskuntaravintolassa aiheutti jokaiselle soittokuntalaiselle jonkinasteista tuskaa, tuntui päällimmäisenä kaiken voittava riemu siitä, että olimme selvinneet kunnialla sotilassoittajan elämän ensiaskelista. Vihdoinkin pääsisimme keskittymään niihin asioihin, joita varten oikeasti tulimme tänne.

Valaloman jälkeisenä maanantai-iltana oli joukossamme havaittavissa uudenlaista hilpeyttä; viikko-ohjelmaa koristivat tetsaamisen ja maastolounaiden sijaan soitto- ja kuviomarssiharjoitukset.  Kokoonpanot oli muodostettu jo edellisellä viikolla, joten jokaisella oli (ainakin toivottavasti) e-kauden kuviot kutakuinkin selvillä. Valaloma oli käytetty ahkeraan henkiseen valmistautumiseen, jotta alun härväys saataisiin selvitettyä mahdollisimman ripeästi, ja jotta kaikki kokoonpanot saisivat show’n käyntiin.

Konserttiorkesteri musiikkiyliluutnantti Juhani Valtasalmen johtamana. Kuva: Puolustusvoimat / Severi Roivanen

Valanjälkeinen arkirutiinien muutos tuli hieman puskista, vaikka pelkoa ja intoa vertaisjohtamisesta oli meihin lietsottu koko p-kauden ajan. Nyt tulisimme olemaan täysin vastuussa omasta toiminnastamme, ilman alikersanttien valvovia silmiä. ”Soittokunta esiintyy aina” on fraasi, joka on kuultu jokaisen skapparin suusta vähintään kymmenen kertaa päivässä. Ja tottahan se on. Muskarinakin tunnettu ryhmä itseään innolla esille tuovia taiteilijoita herättää runsaasti huomiota marssiessaan kohti varuskuntaravintola Rubenia, luonnollisesti Sillanpään marssilaulua laulaen. Toistaiseksi huutelu ei ole laulumme ylitse kuulunut, mutta onhan tässä vielä jokunen aamu aikaa.

Kun kuuntelin Finlandiaa ensimmäisissä konserttisoittokunnan harjoituksissa, herättivät satunnaiset mutta runsaat väärät äänet minussa hivenen hilpeyttä. Hiljalleen nuoteiksi määrätyt hieroglyfit stemmoissa ovat kuitenkin alkaneet muodostaa korvia hellivää ilman värinää, ja soitto alkaa oikeasti kuulostaa musiikilta. Tehtävää on paljon, mutta onneksi ensimmäiseen keikkaan on “vielä” viikko.

Paraatisoittokunta levossa. Kuva: Puoluystusvoimat / Paavo Pakkanen

Soiton ohella urheilta sotureiltamme alkavat luonnistua myös paraatikäytänteiden ja kuviomarssin perusteet. Marssiharjoitukset kapteenimme ja/tai kersanttiemme johdolla ovat olleet hauskoja, kun tasaisin väliajoin joku marssijoista suorittaa käännöksen väärällä tekniikalla, väärään aikaan ja täysin väärään suuntaan. Myös akuutti kysymys siitä, “kumpi jalka on vasen”, on nostettu esille useaan otteeseen. Taukojen aikana sotilaista syttyy varsinaisia velhoja jalkapallossa, sillä niin kuin loma ei ole lepäämistä varten, ei tauoillakaan ole aikaa rötvätä.

Olen itse ollut varsin tyytyväinen siihen, miten porukkamme on osannut suhtautua täyteen vastuuseen meistä itsestämme ja omasta yksiköstämme. Hommat ovat luistaneet varsin mallikkaasti, eikä joukoissamme ole (vielä) havaittavissa edes pientä välien rakoilua. Uhkaavasti alkaa näyttää yhä enemmän ja enemmän siltä, että tästä on tulossa erittäin nautinnollinen vuosi.

Ilkka Haapanen. Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola

Jääkäri Haapanen

Ilkka Haapanen on 21-vuotias lyömäsoittaja Suomen Turusta. Hän ei kaihda penkkiurheilufanatismin aiheuttamia konflikteja, eikä varsinkaan väärän äänen tuottamista soittimella.

P.S.
Kuun lopussa aloitetaan ensimmäiset kiertueet, joihin on vapaa pääsy. Katso kotikaupunkisi konsertit osoitteesta http://konserttikalenteri.puolustusvoimat.fi/fi/puolustusvoimien-varusmiessoittokunta!

Ensimmäistä kertaa sinulla on myös mahdollisuus vaikuttaa soittokunnan megakiertueen ohjelmistoon. Äänestä lempibiisisi Suomen suurimmille stageille osoitteessa https://bit.ly/pvvmsk-jukebox!

Jaa tämä somessa!
Facebooktwittergoogle_pluslinkedin