Takaisin oikeisiin töihin (eli hetkiä asutuskeskustaistelun tuoksinassa)

Kirjoittanut Olli Halminen
Lukijana Joona Jokilampi

Raskas työ vaatii raskaan levon. Kuva: Puolustusvoimat / Aapo Fransila

Palvelusajan lähestyessä puoliväliä alan olla lopen kyllästynyt aamupuuroon. Tänä aamuna tiedän kuitenkin olevan viimeinen kerta vähään aikaan, kun saan nauttia puuroni muonituskeskuksen melaniinilautasilta pakin ja lusikkahaarukkayhdistelmän sijaan. Ennakoin ja syön puuroni. Hyvä sotilas osaa ennakoida. Tieto metsään paluusta on hakannut takaraivossani jo monta kuukautta. Varovaista innokkuutta olikin ilmassa, kun palasimme niin sanottuihin “oikeisiin töihin” ensimmäistä kertaa sitten peruskoulutuskauden pakkasten.

“Ens yönä ei oo sitten ollu tapana kauheesti nukkua”, ryhmänjohtanani toiminut reservin alikersantti varoitti viimeisenä metsäiltana, eikä se ollut liioittelua. Ehdin juuri ja juuri nukahtaa täysi taisteluvarustus päällä, kun lähivartiomies kömpi telttaan ja kuiskasi: “hälytys, kaikki poteroihin!”. Tämä toistui pitkin yötä, mutta lopulta kukistimme vihollisen ja pääsimme nauttimaan ansaitusta levosta.

Teltta nousee nohevasti vaikka p-kauden metsäöistä on jo aikaa. Kuva: Puolustusvoimat / Erik Rotola-Pukkila

Vähäunisen yön jälkeisenä aamuna lämmin makuupussi kutsuu kovempaa kuin koskaan, mutta ylös on noustava. Kolea sää ja tieto tulevasta pitkästä päivästä vievät lopullisen hajoamisen partaalle. Kömmittyäni ulos makuupussista alkaa välitön majoituksen purkaminen. Unenpöpperöisen miehistön ja ryhmänjohtajien kasatessa telttaa vain yksi ei osallistu ryhmän hyväksi. Apatiani alkaa muuttua turhautumiseksi, kun huomaan joukkueenjohtajan vetävän sikeitä makuupussissaan. Siirryn syrjemmälle haukkaamaan happea. Nyt ei ole aikaa hajoamiselle, sillä harjoituksemme loppuhuipennus, asutuskeskustaistelu, käydään tänään.

H-hetkeä odotellessa ryhmämme käy vielä läpi sovittuja taktiikoita (nyt kun joukkueenjohtajakin on herännyt). Olemme saaneet viime hetken tiedustelutietoja vihollisen oletetusta tulosuunnasta ja sijoitamme puolustuksemme sen mukaan. Ryhmien roolit taistelukentällä ovat selkeät.

Kuva: Puolustusvoimat / Toni Pakarinen

Saan tehtäväkseni toimia ovikellona, eli puolustuksemme ensimmäisenä linjana. Kun ensimmäiset viholliset lähestyvät, minun tulee avata tuli, vaikuttaa viholliseen niin paljon kuin pystyn ja sitten irtaantua raportoimaan joukkueenjohtajalle. Suojaudun pensaaseen, tähystän tieuraa ja nautin kehossani virtaavasta adrenaliinista. Keskiyöllä kylmässä poterossa maatessa en olisi uskonut sanovani tätä, mutta tällaisen tunteen takia kannattaa valvoa yö tai ylittää vesistö täydessä varustuksessa.

Vihollinen antaa meidän odottaa, odottaa ja odottaa, joten tyhjää korpea vartioidessani unettomuus alkaa painaa. Vaivun syvään transsiin. Olen yhtä metsän kanssa. Sieluni irtautuu ruumiistani. Universumin elämänvoima virtaa lävitseni ja kuulen muinaisjumalien kuiskivan neuvoja tulevaan koitokseen. 

Tai jotain sinne päin.

Havahdun, kun kauan odotettu kärkipartio ilmaantuu juuri sinne, mistä sen arvelimme saapuvan. Kun koko ryhmä ilmestyy näkyviin, toivotan sen tervetulleeksi räväkällä tulenavauksella. Hämmentynyt vihollisjoukkio ehtii hädin tuskin hakea suojaa, kun olen jo turvassa omieni luona. Joukkueenjohtaja kysyy että miten meni, mutta leveä hymyni ei vaadi sanoja.

Rakennusten haltuunottoa. Kuva: Puolustusvoimat / Erik Rotola-Pukkila

Seuraavan viikon maanantaina nautin taas aamupuuroa muonituskeskuksen melaniinilautaselta. Metsän sekä hirveät että hirveän hienot hetket ovat jääneet loman takaiseksi muistoksi, ja edessä ovat kasarmin vihertävänharmaa arki sekä Jukebox-megakiertueen valmistelut. Jostain syystä ne eivät kuitenkaan jaksa juuri nyt liikaa stressata. Jääkäriharjoituksessa näytimme itsellemme ja toisillemme, mihin pystymme, ja megakiertueella näytämme saman asenteen ja voiman koko maailmalle.

Ja jos jokin on varmaa, niin tämä: Jukeboxin jälkeen odottavat aliupseerikurssin metsäaamut otetaan vastaan uudella vimmalla.

Jääkäri Halminen

Olli Halminen on urheilija, sotilas ja Varusmiessoittokunnan pisin sekä ainakin kolmanneksi lihaksikkain mies. Hän soittaa viulua.

Jääkäri Halminen. Kuva: Puolustusvoimat / Severi Roivanen
Jaa tämä somessa!
Facebooktwittergoogle_pluslinkedin