SOITTOKUNNAN LAVOJEN TAKANA TAPAHTUU – KATSO KUVAT!

Nyt voit ensimmäistä kertaa kuunnella blogin ääneen luettuna. Kokeile ja ihastu!

Tapaan vanhan tutun pitkästä aikaa. Kerron, että olen intissä.

”Hei mut kyl se siitä. Pääsetsä jo kohta pois?” kuuluu välitön vastaus surullisen hymyn kera, ja perään vielä vanha kunnon ”aamuja”.

Korjaan hienovaraisesti väärinkäsitystä: ”Mähän siis epäironisesti rakastan mun palvelusta. Oon tosiaan Parolan Varusmiessoittokunnassa.”

”Okei, cool! Mä en tiennykkään, et sä oot niin musikaaline. Mitä sä ny taas soitikkaan?”

Näköjään väärinkäsityksiltä ei voi välttyä.

Mediatiimin jäsenet tekevät läheistä yhteistyötä. Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola

Lukion loppupuolella en pyrkinyt Varusmiessoittokunnan mediatiimiin, koska ”sinne pääsee vaan yliopistosta valmistuneet ammattitoimittajat, joilla on kolkyt vuotta työkokemusta” (huolimatta siitä, että vanhimmillaanhan inttiin pääsee 29-vuotiaana). Sen sijaan hain tekniikkatiimiin, koska ”kyllähän kuka tahansa nyt näprää valopöytää sillon tällön jollain keikalla”. Onnellisten sattumusten kautta istun tälläkin hetkellä viihdebändiluokan sohvalla bloggaamassa – samaan aikaan kun tekniikkatiimimme keikkailee kahdeksana iltana viikossa, rakentaa päivät settejä ja lomailee ensi kerran ehkä elokuussa. Tätä tyytyväisempi ei voisi olla, vaikka ”varusmiessoittaja”-nimikkeeni vastaantulijoita hämmentääkin.

Joko media näyttää käsittämättömän hyvältä, tai ottaa itsestään käsittämättömän hyviä kuvia.
Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola

On toki liioteltua sanoa, ettenkö minäkin soittaisi. Esimerkiksi eilen käytin aamupäiväni soittamalla Puolustusvoimien kesäkiertueen keikkapaikkakuntien paikallismedioihin. Soittamisen ja muun markkinoinnin ohella median palvelustehtäviin kuuluu muun muassa sosiaalisen median julkaisujen tekeminen. Jos tulit tänne somepostauksen kautta, tiedät jo, että silloin, kun muut möyrivät metsässä, minä kerron Facebookissa reilulle viidelletoistatuhannelle seuraajalle, että olen tavattoman komea, älykäs ja vaatimaton tähtibloggaaja.

Kyllä tämä intti vaan on mukavaa.

Sotilaan peruskoulutus pääsee hyötykäyttöön, kun keikoilla kuvaajan pitää maastoutua esiintyjien joukkoon. Kuva: Puolustusvoimat / Severi Roivanen

Olet ehkä joskus ihan vaan nopeesti vilkassut kännykkääsi kesken opiskelun tai työnteon. Silloin tiedät, että somettaminen on todella aikaavievää puuhaa. Silti mediatiimi ehtii tehdä vähän muutakin: kuvata keikkoja, editoida kuvia ja videoita, luoda graafisia mestariteoksia (kuten julisteita ja käsiohjelmia) sekä ylipäätään rakentaa kokonaisten kiertueiden lookin tyhjästä. Keikoillakin ehtii käydä toivottamassa yleisön tervetulleeksi: esimerkiksi aiemmin tänään istuin jousiorkesterin kanssa keikkabussissa matkalla Porvooseen. (Tosiaan, tässä työssä myös näkee maailmaa. Hae jo tänään!)

Median tehtävistä (tai kansanomaisemmin ”medianakeista”) ehdoton lempilapseni on tämä blogi. Jo erikoiskoulutuskauden ensimmäisellä viikolla sukunimeni vaihtui mediatiimin vähemmän virallisissa asiakirjoissa Jokilammesta Blogilammeksi, kun aloin kuratoroida tätä ihastuttavaa alustaa alati kasvavalla innolla. Mutta miksi vlogien ja podcastien aikakaudella tällainen vanhentunut tekstipohjainen papatus kiinnostaisi ketään? Eihän lukiessa voi edes multitaskata!

Blogin luki tänään oma satusetämme, jääkäri Meriläinen. Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola

Ensinnäkin, tästä lähtien voi. Tämä on historian ensimmäinen kuunneltava pvvmsk-blog. (Jos kuuntelet tälläkin hetkellä, tämä shout-out on sinulle. Olet aikamme edelläkävijä!)

Blogia on hyvä lähestyä esiintymisen kautta. Suureksi ilokseni olen päässyt taustalla toimimisen ohella myös esiintyjän spotlightiin Hyvää ja kaunista -kiertueen juontajana (haluan kiittää ja pyytää anteeksi kaikilta niiltä katsojilta, jotka joutuivat todistamaan toisen puoliajan tanssiliikkeitäni). On sanoinkuvaamattoman upea tunne, kun saa seistä satojen ihmisten edessä ja puhua mitä mieleen juolahtaa. Kun saa ihmiset ulvomaan naurusta, ihan vain nauttimaan olostaan tai hetkeksi miettimään jotakin itselleen tärkeää. Kun voi antaa toisille jotain, millä tietää olevan arvoa. Kokemus on yksi maailman parhaista, eikä se ole mitään verrattuna bloggaamiseen.

Utin jääkärirykmentissä median huomio harhautui hivenen. Kuva: Puolustusvoimat / Petja Pulkkinen

Konserttisaliin mahtuu keskimäärin ehkä viisisataa ihmistä, ja he tulevat paikalle kerran. Blogia voi lukea rajattomasti, ja se tavoittaa suurimman osan maailman ihmisistä (tai ainakin edellämainitut viisitoistatuhatta Facebook-seuraajaa). Hienointa on se, että aidoista aidoimmankin esiintyjän on sananmukaisesti esitettävä, mutta kirjoittaessa on pakko paljastaa jotakin itsestään. Blogin kuraattorina luen niitä ajatuksia, joita palvelustovereillani on yhdessä hetkessä siitä, mitä me yhdessä teemme. Näitä ajatuksia saan välittää eteenpäin – useammille teistä, kuin kaikkien kiertueidemme konserttisaleihin edes mahtuisi.

Sellaisesta tunteesta on vaikea pistää paremmaksi.

Jääkäri Jokilampi. Kuva: Puolustusvoimat / Miika Perkola

Jääkäri Blogilampi

Joona Jokilampi on siviilielämän unohtanut työnarkomaani, joka tekee vähän kaikkea muttei paljon mitään. Hän rakastaa tupakavereitaan, kuivaa ironiaa ja kolmiportaisia listoja – sekä ennen muuta odottamattomia käänteitä.

Jaa tämä somessa!
Facebooktwittergoogle_pluslinkedin