Matka Lappiin

Marraskuisena sunnuntai-iltana neljä varusmiestä saapuu Hämeenlinnan rautatieasemalle. Edessä on joidenkin pisin junamatka, toisille matka on jo tuttuakin tutumpi lomamatka.

Suuntasimme  neljästään marraskuun puolessa välissä viikoksi komennukselle Rovaniemelle Lapin sotilassoittokuntaan. Komennusjoukkoon kuului meidän, Essi Kosken ja Kerttu Lähdeniemen, lisäksi myös lyömäsoittaja Casper Lidlse ja klarinetisti Markus Tienhaara. Tehtävänämme oli avustaa soittokuntaa suuressa Sotilasmusiikin perinnepäivän konsertissa, joka on soittokunnan jokavuotinen taidonnäyte.

Saavuimme Rovaniemelle maanantaiaamuna noin kello seitsemän aikoihin. Vastaanotto Lapin sotilassoittokunnassa oli melkoinen. Astuessamme sisälle soittokunnan tiloihin, meitä vastassa oli joukko lämminhenkisiä ihmisiä, jotka ottivat meidät vastaan avosylin. Äänenjohtaja-linjan oppilaiden ensimmäinen tehtävä oli pitää soittokunnan soittajille stemmaharjoitukset, mikä huonosti junassa nukutun yön jälkeen tuntui varsin ylitsepääsemättömältä suoritukselta. Stemmikset sujuivat kuitenkin luontevasti rennossa lappilaisessa ilmapiirissä (sole poka mikhään).

Soittokunnan päivärutiineihin tottui nopeasti. Aamun ensimmäiset yhteisharjoitukset alkoivat klo 9.30 ja iltapäivän viimeiset soitot loppuivat klo 14.30. Harjoitusten sisältö oli myös erilainen, mihin varusmiessoittokunnassa on tottunut: harjoitustempo oli hyvin nopea ja intensiivinen, eikä aikaa käytetty mihinkään muuhun. Loppupäivästä oli aikaa omatoimiseen harjoitteluun, mikä oli mahdollista “lyhyiden” yhteisharjoitusten ansiosta. Naama jaksoi ja sen myös huomasi viikon aikana omasta soitosta! Vain muutamassa päivässä saimme kasaan haastavan konserttiohjelmiston, sillä jokainen oli selkeästi motivoitunut tekemään parhaansa.

Sotilasmusiikin perinnepäivän konsertti meni torstaina meidän mielestämme loistavasti ja yleisö Kulttuuritalo Korundissa selvästi nautti monipuolisesta ohjelmistosta. Konsertin ohjelmisto ei nimestään huolimatta sisältänyt lainkaan perinteistä suomalaista sotilasmusiikkia, vaan ennemminkin juhlallisia puhallinorkeseriteoksia eri puolilta maailmaa.

Kaiken soittamisen ja harjoittelemisen lomassa ehdimme myös iltaisin tutustua kauniiseen, vaikkakin sangen lumettomaan Rovaniemeen! Kävimme mm. vierailemassa Joulupukin pajakylässä Napapiirillä ja tutustumassa kaupungin kahvilatarjontaan.

 

Aliupseeriopilaat Koski ja Lähdeniemi

Essi Koski ja Kerttu Lähdeniemi ovat p-kaudesta saakka toimineet taisteluparina, joka tunnetaan yksikön tehokkaimpana ja tuhovoimaisimpana. Kerttu aloittaa tammikuussa opinnot Helsingin konservatoriolla. Essiä odottavat tammikuussa työt Lapin sotilassoittokunnassa Casperin ja Markuksen kanssa.

Jaa tämä somessa!
Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Ja sitten kiväärit!

Kuva: Puolustusvoimat / Nikolaos Nikolaou

Kivääritaitoryhmän harjoitukset alkoivat heti e-kauden alussa. Ensimmäisinä harjoitusviikkoina pakkasta ja lunta oli vielä reilusti, joten perusasiat kuten asento, lepo ja käännökset aseen kanssa opeteltiin hampaat irvessä ulkona hytisten. Kevään edetessä jokaiselle jäi sulkeiskomennot lihasmuistiin ja koulutus painottui yhä enemmän temppujen tekemiseen. Aluksi aseet tietenkin rysähtelivät maahan, kun heittoja ei saatu kiinni. Avain kivääritempun hallitsemiselle on usein, ettei asetta saa pelätä. Pitää luottaa siihen, että heitto laskeutuu tukevasti omiin käsiin. Heti kun uskaltaa päästää irti ja ottaa kiinni kivääristä varmoin ottein alkavat temput luonnistua.

Huhtikuun puolella alkoi viikko-ohjelmaan ilmestyä kuviomarssiharjoituksia. Aloimme opetella ulkoa kuvioita, jotka esitettäisiin loppukesän sotilasmusiikkitapahtumissa Haminassa ja Sveitsissä. Marssiharjoitukset vaativat aluksi kaikilta valtavan paljon keskittymistä. Piti muistaa oikeat askelmäärät, pysähtymispaikat ja temppusarjat. Lisäksi oli pysyttävä kartalla muiden liikkeistä, ja omasta olemuksesta. Tavoitteena oli aina räväkkä ja itsevarma olemus. Näissä harjoituksissa keskittyneet ilmeet rentoutuivat aika ajoin, kun joku kääntyi väärään suuntaan ja lähti niin sanotusti omille teille. Myös satunnaiset aseiden putoamiset ja niitä seuranneet turhautuneet huudahdukset saivat porukan naureskelemaan.

Toukokuussa järjestetty Vartioparaati oli kivääriryhmän ensimmäinen keikka. Viimeistään silloin ymmärsin millaisen hienon lisän kivääriryhmä tuo paraatisoittokuntaan. Tässä paraatissa temput eivät vielä olleet ainakaan itselläni yhtä varmasti hallussa kuin loppukesänä, mutta ilmassa pyörivät aseet ja särmät liikkeet käänsivät tehokkaasti katseita ja yleisöstä näki, että monia selvästi hämmästytti.

Kuva: Puolustusvoimat / Ahti Brummer

Kesäkuukausien myötä saapuivat helteet ja lähes päivittäiset kuviomarssiharjoitukset. Yksikön pihalla painettiin pitkää päivää selkä hiestä märkänä, kun kuviomarsseja hiottiin timanttiseen kuntoon. Hamina Tattoota varten oli yksi esitys harjoiteltavana, ja Sveitsin Avenches Tattoota varten toinen. Töitä riitti, ja jokaisen teki varmasti välillä mieli viskoa ase pellon puolelle ja painua sisään viileään, mutta rento ja kannustava yhteishenki, sekä selkeät tavoitteet kantoivat läpi näiden pitkien päivien.

Heinä-elokuun vaihteessa oli Hamina Tattoon aika. Haminassa vietetyn reilun viikon aikana tutustuimme norjalaisen soittokunnan kivääriryhmään ja teimme yhteistyötä heidän kanssaan esityksissä. Heillä oli erittäin napakat ja yhdenaikaiset liikkeet, mutta mielestäni meidän temppumme olivat ehdottomasti parempia. Vanha kunnon puolitoistapyöräytys pesee kaiken.

Sveitsin matka ja Avenches Tattoo oli kivääriryhmälle vuoden toinen päätapahtuma. Tämän matkan esityksissä tiivistyi kaikki vuoden aikana opittu. Jokainen keskittyi teräviin ja yhdenaikaisiin liikkeisiin, varmoihin heittoihin ja yleiseen ryhdikkyyteen. Kesän marssiharjoituksissa painotettiin usein, että soittokunnan tulee esiintyä ylpeästi. Ylpeys tuli kyllä aivan itsestään jo Vartioparaateissa ja Haminassa, mutta ennen kaikkea Sveitsissä se oli käsin kosketeltavaa. Koko vuoden hienoimpia hetkiä oli marssia sisään Tattoo areenalle viimeisen iltanäytöksen finaalissa, kun monituhatpäinen yleisö seurasi silmä kovana. Silloin, jos joskus oli selkä suorana. Musiikin yli kuuluva ”Kivääriryhmä, tahdissa mars!” komento tuntui uskomattoman mahtipontiselta ja arvokkaalta hetkessä. Se, jos jokin oli sotilasmusiikkia!

Kuva: Puolustusvoimat / Nikolaos Nikolaou

Kivääriryhmän vuoteen mahtui paljon hikeä, kipeitä sormia, varpaita ja lihaksia ja useat ruskeiksi muuttuneet valkoiset hanskat. Aseenpudotuksia tuli harjoituksissa varsinkin alussa paljon, mutta esiintymisissä onnistumisia sitäkin enemmän. Kivääritoiminta poiki myös useita jo klassikoiksi nousseita sanontoja. Niistä ehkä kirkkaimpana tähtenä ”ja sitten kiväärit” huuto, jolla kouluttajamme kersantti Rautasuo aina sai porukan kasaan.

Välillä innokkaasti ja toisinaan selkä kyyryssä maleksien. ”Ja sitten kiväärit” on kaikunut niin Hamina Bastionilla, Helsingin Senaatintorilla kuin Sveitsin päässäkin. Se tulee myös vielä kaikumaan jokaisen tämän vuoden kivääriryhmäläisen päässä, kun lämmöllä muistelemme vuoden tapahtumia.

Teksti: Aliupseerioppilas Ville Haliseva

 

Jaa tämä somessa!
Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Svengaavasti jouluun

Kuva: Puolustusvoimat / Konsta Lattu

Tänä vuonna Varusmiessoittokunnan bändilinja kokosi joulun parhaat kappaleet ja sovitti ne viihdyttäväksi kokonaisuudeksi Joulupop -konserttikiertuetta varten. Konserttisalit Varkaudessa, Kangasalalla, Turussa ja Raumalla täyttyivät eri ikäisestä yleisöstä, jotka kaikki poistuivat konsertista hymyssä suin joulumielellä. Kiertue oli ehdottomasti iso menestys, joten ensi vuonna suunnitelmissa on tehdä sama, vielä isommin tottakai! Voin siis ylpeänä sanoa olleeni tänä vuonna tämän kiertueen tapahtumantuottaja.

Monista kappaleiden sovituksista tuli tunnelma, että kuuntelisi niitä kotoisasti keinutuolissa, suuren joulukuusen ja lahjojen ympäröimänä takkatulen lämmittäessä. Itse monta keikkaa kiertäneenä tiedän, että yleisön onnistuneeseen konserttikokemukseen vaikuttaa soiton lisäksi moni muukin yksityiskohta, joten halusin tuoda lavalle joulutunnelmaa.

Kuva: Puolustusvoimat / Paavo Pakkanen

Jotta ihan kaikkea ei tarvisi hankkia omaksi, keksin mahdollisuuden lainata Hämeenlinnan teatterin varastosta käyttökelpoisia tavaroita. Ääni- ja valotekniikan lisäksi lavalle siis roudattiin tällä kertaa muun muassa punainen keinutuoli, joulukuusi ja vanha putkiradio, jotka toivat oman mausteensa konserttiin.

Konserttien suunnitteleminen on tarkkaa ja aikaavievää puuhaa, jossa ainoastaan harjoitus tekee mestariksi. Opin, että tapahtumantuottajana kaikki olettavat sinun tietävän kaikesta kaiken, joten omaa päänvaivaa helpottaakseen kannattaakin olla perillä mahdollisimman paljon jokaisesta osa-alueesta, tarvittavasta tekniikasta kappaleiden sovituksiin ja esittäjiin. Aikataulutus on yksi asioista, joihin kannattaa eniten panostaa. Huolellinen suunnittelu palkitsee jälkikäteen.

Kuva: Puolustusvoimat / Konsta Lattu

Aliupseerikurssin tapahtumantuotantolinja on varmaan paras työkokemus, jota minulla on ollut. Omia ideoita pääsee toteuttamaan, tekemistä riittää ja vastuuta on paljon. Ja jos tekeminen loppuu kesken, voi auttaa muita tiimiläisiä tai liittyä muihin projekteihin. On mukavaa huomata, että Varusmiessoittokunnan kantahenkilökunta luottaa siihen, että osaamme, ja toisaalta myös antaa meidän tehdä omat mokailumme.

Teksti: Aliupseerioppilas Hanna Lehmonen

 

 

Jaa tämä somessa!
Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Äänenjohtajan vastuu

Kuva: Puolustusvoimat / Paavo Pakkanen

”Oliko kellään niitä palautelappuja?”

”Ei mulla ainakaan”

”No, käyn kopioimassa lisää”

Käyrätorvisektion joka-aamuinen harjoitustunti päättyy usein tämän tyyliseen keskusteluun. Jokainen meistä on vuorollaan vastuussa arvioitavien aamulämmittelyjen ja sektioharjoitusten vetämisestä. Puhaltimien äänenjohtajalinjan perustehtäviin kuuluukin kappaleiden harjoituttaminen omalle soitinryhmälleen. Tätä olemme tehneet oman sektiomme lisäksi puhallinorkesteri Apollon sekä Lahden konservatorion soittajien kanssa. Harjoitusten keskeinen osa on rakentavan palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Jokainen suoritus arvioidaan kollegoiden tai kouluttajien toimesta, itsearvioinnin lisäksi tietenkin. Sektiossamme on onneksi ollut lämmin ja kannustava henki, minkä ansiosta otan vetovastuun mielelläni harteilleni, silloin kun se omalle kohdalleni osuu. Suureksi avuksi on myös ollut Kaartin soittokunnasta sektioomme saapunut sotilasammattihenkilö Oskari Pöyhtäri, joka on toiminut meille roolimallina ja mentorina soittoon, harjoitusten pitämiseen ja yleisesti elämään liittyvissä asioissa.

Vastuullani olevaa harjoitusta edeltävänä päivänä on tapanani ollut analysoida läpikäytäviä kappaleita. Tähän sisältyy muun muassa sointuanalyysia, fraseerauksen, dynamiikan ja artikulaation kaavoittamista, sekä yleistä musiikillisen sanoman pohdiskelua. Työ on palkitsevaa, sillä se tekee ensi näkemältä tylsänkin kappaleen soittamisesta paljon mielekkäämpää. Hyvän valmistelun myötä harjoituksetkin etenevät sujuvammin.

Kuva Puolustusvoimat / Paavo Pakkanen

Äänenjohtajan tehtäviin kuuluu myös sektion soundin ja vireen kuunteleminen. Yläsävelsarjaan ja sointujen virittämiseen liittyvän teorian opiskelun kautta etenimme käytännön intonaatiokoulutukseen, jossa kuuntelimme äänien huojuntaa ja kombinaatioääniä. Kiinnitin erityisen paljon huomiota oppimiimme asioihin valmistellessamme käyrätorvikvartettoja kamarimusiikkimatineaa varten. Vajaan vuoden aikana tapahtunut kehitys sektiomme yhteissoitossa kuului matineassa hienosti. Kamarimusiikkia pääsen harrastamaan enemmänkin lähiviikkoina, sillä yhtenä harvoista klassisen pianon soittajista olen saanut paljon kysyntää säestystehtäviin.

Päätös aliupseerikurssille menemisestä oli vaikea. Ajatus syksyn metsäkuukaudesta ei innostanut. Tässä vaiheessa palvelusta on kuitenkin helppo olla tyytyväinen tekemäänsä valintaan. Vaikka viime kuukausi on ollut palveluksen hektisin ja yliopistosta tuttu deadlinestressikin on nostanut päätään, tietoisuus kotiutumispäivän lähestymisestä vahvistuu päivä päivältä. Samalla kasvaa arvostus viimeisiä palveluspäiviä ja erityisesti palvelustovereita kohtaan. Luotan siihen, että täällä luodut ystävyyssuhteet säilyvät pitkälle reservin puolelle. Siten voin ottaa kaiken irti loppupalveluksesta ja ylittää nopeasti lähestyvän maaliviivan iloisin mielin.

Aliupseerioppilas Schulman

Aron Schulman on 21-vuotias teekkari, joka musiikin ohella nauttii keittiöpsykologiasta ja tupakavereiden kanssa vietetystä laatuajasta.

Jaa tämä somessa!
Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Kiertotietä

Kuva: Puolustusvoimat / Paavo Pakkanen

Hain Puolustusvoimien Varusmiessoittokuntaan alunperin rumpaliksi, mutta sössin soittokokeeni. En tiennyt, että Varusmiessoittokuntaan olisi voinut hakea myös teknikon rooliin. Halusin suorittaa asepalveluksen palvelustehtävästä huolimatta, joten käsittelin pettymykseni ja jäädytin sotilasmusiikkihaaveeni. Tammikuussa aloitin peruskoulutuskauteni 1.viestikomppaniassa Vekaranjärvellä.

Aluksi kuvittelin, että palvelisin koko vuoden viestikomppaniassa, kaukana musiikkikiemuroista. Noin p-kauden puolivälissä yksikkömme vääpeli kysyi pakkasessa värjöttelevältä joukoltamme: “Onko täällä sotilassoittamisesta kiinnostuneita?” Kysymys yllätti ja jäi mieleeni, sillä ensimmäinen mielikuva, mikä siitä syttyi, oli varusmiestoimikunnan bändikerho. Ajattelin, että sellainen halutaan järjestää. Nostin käteni sillä seurauksella, että minut laitettiin ilmoittautumaan Kaartin soittokunnan varusmiesyhtyeen pääsykokeeseen. Tieto soittokokeista kantautui yksikköömme vasta haun viimeisenä päivänä, mutta ehdin silti mukaan.

Haastattelussa ja soittokokeessa minulla ei ollut mitään hävittävää. Sain uuden mahdollisuuden ja toivoin sormet ja varpaat ristissä, että taidoilleni olisi tarvetta. Pääsin teknikko-rumpaliksi ja siitä seurannutta tunneryöppyä on mahdotonta kuvailla edes jälkikäteen.

Minulla oli tuuria, että kuulin soittokokeista ja osasin hakea. Usein tarvittava tieto ei tavoita kaikkia. Valitettavan harva tietää Varusmiessoittokunnan ulkopuolisista varusmiessoittajista juuri mitään. Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnan lisäksi varusmiehiä on Kaartin, Laivaston, Rakuunan, Ilmavoimien ja Lapin soittokunnassa.

Kaartissa palvelin e-kauden, eli noin puoli vuotta. Helsingin läheisyys oli aivan uutta verrattuna Vekaranjärveen. Keikkailimme, roudasimme, olimme Puolustusvoimat 100 -kiertueella ja Hamina-tattoossa kuten esimerkiksi Varusmiessoittokuntakin.

Kuva: Puolustusvoimat / Toni Pakarinen

Aliupseerikurssille Parolaan haettiin e-kauden aikana. Tiesin heti, että haluaisin tapahtumatuotantolinjalle. Tapahtumien järjestäminen on kiehtonut jo kauan ja lisäksi halusin oppia juridisista ja logistisista asioista lisää. Tuottaminen on vaativaa ja työlästä, eikä sitä opi kuin tekemällä. Tällä kurssilla tehdään kuvitteellisia harjoitustöitä, joiden lisäksi jokainen saa tuotettavakseen muutaman todellisen tapahtuman tai konsertin. Lisäksi rautaiset ammattilaiset käyvät luennoimassa eri
ulottuvuuksista tapahtumien tuottamisessa.

Vaihtuvat palveluspaikat ja -tehtävät ovat vaatineet mukautumiskykyä ja asennetta, mutta hyvällä tavalla. Nimimuisti on koetuksella koko ajan. Jokaisessa yksikössä käytänteet poikkeavat hieman toisistaan, vaikka perusajatukset ovatkin samat. Palveluksen alkaessa en osannut aavistaakaan kuinka paljon vaihtelua yksi vuosi voisi sisältää. Ei kuitenkaan kaduta. Ei nyt, eikä taatusti myöhemminkään. Sotilasmusiikki on ihmeellinen asia.

Aliupseerioppilas Luukkonen

Milla Luukkonen on 20-vuotias mikkeliläinen tapahtumatekniikkayrittäjä, joka
harrastaa rumpujen soittamista. Hän on aliupseerikurssilla tapahtumatuotantolinjalla.

Jaa tämä somessa!
Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Kapellimestarin korokkeella

 

Kuva: Puolustusvoimat / Paavo Pakkanen

Reilu viikko sitten pakkasimme taistelutamineet kaappeihin ja kaivoimme soittimet esille monen viikon tauon jälkeen. Oma soittimeni kylläkin jäi vielä hetkeksi soitinvarastoon, sillä kaivoin kaapista sen sijaan esille tahtipuikon ja äkkiä oltiinkin jo polkaistu AUK:in kapellimestarikurssi lähtökuopista liikkeelle. Pitkään ei kerennyt jännittämään tai stressailemaan, sillä heti toisena päivänä oli aika nousta kapellimestarin korokkeelle, avata partituuri ja lyödä biisi käyntiin.

Hyvin nopeasti partituureja rupesi kerääntymään melkoinen määrä ja oman opiskelun tärkeys realisoitui nuottipinoa katsellessa, varsinkin kun ensimmäiset keikat häämöttävät jo aivan nurkan takana. Kapellimestarikurssilla tekeminen on mielekästä ja innostavaa, eikä omaa opiskelua malttaisi lopettaa aina iltaisin lainkaan. Ensimmäinen konserttimme järjestetään yhteistyössä puhallinorkesteri Apollon kanssa ja odotankin innolla heidän kanssaan työskentelyä, sillä tähän mennessä orkesterimme on koostunut pelkästään palvelustovereistamme.

Kuva: Puolustusvoimat / Paavo Pakkanen

Kurssilla hyödynnämme harjoituksissa videokameraa, jolla kuvaamme jokaisen kapellimestarioppilaan johtaman harjoituksen orkesterin kanssa. Myöhemmin analysoimme näitä videoita kouluttajien kanssa video-oppitunneilla. On ollut melko valaisevaa huomata miten oma käyttäytyminen orkesterin edessä ei aina suju kuten pään sisällä ajattelisi. Pidän erityisesti kouluttajiemme tavasta opettaa, sillä he antavat jokaiselle oppilaalle todella vapaat kädet oman johtamistyylin luomisessa samalla kuitenkin kitkien maneereja ja kauneusvirheitä pois. Kouluttajat ohjaavat ja opastavat muun muassa lyöntikaavojen, nyanssien ja fraseerausten ihmeellisessä maailmassa.

Loppuvuoden kalenteria silmäillessä tajuaa, ettei tätä lystiä enään kuitenkaan kovin pitkään kestä. Tulevat esiintymiset sekä niihin harjoittelu hurahtavat varmasti hetkessä ohi ja kohta ollaan jo palauttamassa kamoja varusvarastolle. Tätä ajatellessa meinaa väkisinkin pieni haikeus iskeä päälle. Nautitaan kuitenkin vielä loppupalveluksesta täysillä!

Aliupseerioppilas Turunen

Tuukka Turunen on 20-vuotias espoolainen sellonsoittaja, joka opiskelee kirkkomusiikkia Sibelius-Akatemiassa.

Jaa tämä somessa!
Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

MAASTOON, MARS!

 

Kuva: Puolustusvoimat / Toni Pakarinen

Soittokausi päättyi syyskuussa upeaan Avenches Tattooseen, jonka jälkeen me aliupseerikurssille valitut ehdimme lomailla alle vuorokauden ennen kurssimme ensimmäisen osan alkamista. Tiedossa oli ryhmänjohtajakoulutusta, sekä teoriassa, että maastossa.

Jo AUK1:n ensimmäisellä viikolla pääsimme muistelemaan maastoharjoituksessa toimimista. Kyllähän se tiedustelijoiden metsästäminen syksyisessä yössä maistui taas pitkän pitkän tauon jälkeen! Saimme jo tähän harjoitukseen mukaamme kourallisen osaavia reserviläisiämme omien kouluttajiemme avuksi. Reserviläisten avulla harjoituksista saatiin monipuolisempia ja sujuvampia. Onneksemme reserviläiset viettivät kanssamme kaikki toistakymmentä metsäaamua.

Kuva: Puolustusvoimat / Paavo Pakkanen

Muutaman kasarmilla vietetyn päivän jälkeen lähdimme viideksi päiväksi Hälvälään valmistautumaan aliupseerikurssin ensimmäisen osan päättävään JOHA:an, eli johtamisharjoitukseen. Metsäaamut kuluivat nopeasti JOHA:n taisteluosion kuvioita hioessa ja ryhmänjohtajan tehtäviä harjoitellessa. Viikon aikana ryhmänjohtajan rooli vaihtui aliupseerioppilaalta toiselle, jotta mahdollisimmat monet saisivat yleistä johtamiskokemusta ja pääsisivät vastaamaan ryhmänsä toiminnasta.

Miltei heti Hälvälän harjoituksen jälkeen löysimme itsemme jälleen telttamajoituksesta. Edessä ollut yhdeksän päivän metsäputkemme koostui kahdesta osasta – Huoltopataljoonan ampumaharjoituksesta ja itse pahamaineisesta JOHAsta. Ampumaharjoituksessa pääsimme muistelemaan niin hyökkäys-, kuin puolustusammuntojakin, sekä kertasingon käyttöä. Kävimme myös ampumassa sovellettuja ampumaharjoituksia ampumaradalla.

Kuva: Puolustusvoimat / Paavo Pakkanen

Juuri kun kaikki olivat sopivasti unohtaneet ampumaharjoituksen aikana kaikki JOHAan liittyvät pelkonsa, siirryimme perjantaina Hätilänvuorelta Hälvälään. Hälvälään saapuessamme harjoituksessa avustavat reserviläiset olivat jo paikalla ja saimme miltei heti alkaa ihmettelemään mitä he meidän kiusaksemme keksisivät. Noin seitsemänkymmenen hengen reserviläisjoukon oli siis tarkoitus toimia vastustajanamme tulevien päivien taisteluissa. Pian majoittumisen jälkeen havaitsimmekin alueellamme vihollisen tiedustelua ja aloitimme läpi yön jatkuneen vartioinnin. Omista tiedustelureissuistamme ei tainnut jäädä paljoakaan kerrottavaa, mutta vihollinen kyllä onnistui aiheuttamaan yön aikana useitakin hälytyksiä röyhkeillä peliliikkeillään.

Varhain lauantaiaamuna kasasimme jälleen majoituksemme ja olimme valmiita aloittamaan JOHAn varsinaisen taisteluosuuden. Lukuisien syöksyjen, vaihdettujen laukausten ja viholliskontaktien jälkeen saimme puolenpäivän aikaan hengähtää hiukan lounaan ja suonylityksen merkeissä. Myös suvantovaihe käytettiin hyödyksi, ja lähdimme muutaman partion voimin tekemään tiedustelua vihollisen tukikohtaan. Tiedusteluista saatujen tietojen perusteella teimme vielä viimeiset muutokset illaksi suunniteltuun hyökkäykseen, ja illan hämärtyessä olimme valmiita iskemään vihollisen asemiin.

Kuva: Puolustusvoimat / Paavo Pakkanen

Ja niinhän siinä kävi, että joukkueitamme johtaneet reserviläiset onnistuivat tehtävissään. Heidän sekä ryhmänjohtajiemme johdolla löimme vihollisen onnistuneesti! Väsynyt mutta onnellinen joukkomme taputti ja huudahteli riemusta, kun koko show’ta valvoneet skapparit huusivat ”TULI SEIS!”. Tuohon hetkeen tiivistyi jälleen monia armeijan tarjoamista parhaista tunteista.

JOHA ei kuitenkaan ollut vielä ohi. Yhden huoltopäivän jälkeen saimme taas maanantaiaamuna herätä reserviläisten huutoon ”JOHA JATKUU”. Näin oltiin jälleen saatu kiire aikaiseksi. Edessämme oli JOHAn marssisuunnistuspäivä. Kahdestatoista rastista koostuva rata mittasi mm. johtamistehtävissä toimimistamme. Toiset selvittivät radan 25 kilometrillä, kun taas toiset katselivat maisemia jopa 15 kilometriä pidempään. Tästäkin huolimatta jokaisen ryhmän ilta huipentui vesistökoulutukseen. Marssin jälkeen menimme vaatteet päällä veteen hytisemään pariksi minuutiksi. Olihan siinä taas isänmaallisuus ja yhteishenki huipussaan, kun lähes 40 marssitun kilometrin jälkeen sai laulaa Maamme-laulua oman ryhmänsä kanssa kylmyyttä uhmaten.

Kuva: Puolustusvoimat / Paavo Pakkanen

Vielä kerran saimme herätä lähes meemiksi muodostuneeseen ”JOHA JATKUU” -huutoon JOHAn viimeisen aamun koittaessa. Tiistaina edessämme oli vielä kauhulla ja innolla odotettu pikamarssi Messilän mäen huipulle. Meille reserviupseerikouluun haluaville matka oli todella erityinen, sillä Haminaan valitut taistelijat julkaistaisiin mäen huipulla. Ainakin oma marssini Messilään meni hyvin pitkissä mietteissä.

Messilän juurella pidimme vielä pienen tauon ennen viimeistä koitosta. Toinen toisiamme kannustaen lähdimme aamuhämärässä nousemaan laskettelurinnettä kohti huipulla roihuavia nuotioita. Ennen kuin huomasimmekaan, olimme kaikki selvittäneet tiemme huipulle. Toisien JOHA ja AUK1 loppui siihen ja juhlinta viimeisten metsäaamujen viettämisestä alkoi. Toiset odottivat edelleen suurella jännityksellä RUK-valintojen julkaisua. Tiesimme vain, että paikkoja olisi neljä, ja taistelu niistä oli kovaa.

Kun makkarat oli vihdoin syöty meidät otettiin muotoon, jonka eteen Kapteeni Tenhu käveli. Kaikki tiesivät, että RUK-valintojen julkistaminen oli lähellä. Tenhu meni nopeasti asiaan. Ensimmäisenä valituista julkaistiin oppilaat Aalto, Järveläinen ja Pakkanen. Koska valinnat tulivat tähän asti aakkosjärjestyksessä, olin jo aivan varma siitä, että jäisin Parolaan muiden kanssa jatkamaan AUKin toiseen osaan. Ikuisuudelta tuntuneen tauon jälkeen kuulin kuitenkin oman nimeni, ja ”Herra Kapteeni” -kuittaukseni sisälsi varmasti enemmän tunnetta kuin koskaan ennen. Eihän sitä siinä hetkessä edes tajunnut, millaiseen porukkaan olin tullut valituksi.

Vaikka koko päivä meni erilaisissa harjoituksen jälkeisissä huoltotoimissa ja koko ajan oli kiire johonkin, oli fiilis erittäin ristiriitainen. Yhtä aikaa olin äärettömän onnellinen siitä, kuinka saavutin tavoitteeni ja saan lähteä edustamaan varusmiessoittokuntaa Haminaan. Samaan aikaan katsoin jokaista Parolaan jäävää palvelustoveriani kuin viimeistä kertaa. Tuntui käsittämättömän pahalta jättää ”muskarikupla” tietäen, etten koskaan osaisi kiittää palvelustovereitani tästä ajasta tarpeeksi. Illalla menin nukkumaan haikeita kyyneleitä niellen, kun tajusin, että enää kymmenen aamua punkka olisi minun punkkani ja ympärilläni nukkuvat naiset olisivat tupakavereitani. 

Kuva: Puolustusvoimat / Konsta Lattu

Nyt kun olen saanut aikaa sisäistää RUKkiin lähtöäni, osaan olla ylpeä sekä saavutuksistani että muista RUKkiin valituista. Olen joka päivä varmempi siitä, että edessämme on vielä upeat 100 aamua. Ja onhan se nyt hienoa kaikkien näiden aamujen jälkeen, osata vastata varmasti siihen, paljonko se TJ milloinkin on!

Oppilaskorpraali Jämsä

Mima Jämsä on 20-vuotias Keski-Pohjanmaan Toholammelta kotoisin oleva huilun- ja piccolonsoittaja. Jämsä opiskelee eläinlääketiedettä Helsingin yliopistolla ja harrastaa vapaa-ajalla valokuvausta sekä pelaa futsalia.

Jaa tämä somessa!
Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

9 kuukautta Varusmiessoittokunnan palveluksessa

Jääkäri Pekka Luokkala ja korpraali Jesse Vilhomaa suorittivat palveluksensa Varusmiessoittokunnassa. Palvelus kesti 9 kuukautta ja se on ollut heille erittäin mielekästä ja monipuolista. Jääkäri Luokkala työskenteli soittokunnan mediatiimissä ja korpraali Vilhomaa soitti saksofonia Showbandissa.

Varusmiespalvelus median ja musiikin parissa

Jääkäri Luokkala jakamassa käsiohjelmia 70’s -kiertueella. Kuva: Lauri Tiainen / Puolustusvoimat

Luokkala haki Varusmiessoittokuntaan, sillä hän halusi suorittaa palveluksensa mediatöissä.

– Lisäksi opiskelen media-alalla, niin sitäkin ajatellen mediatiimissä palveluksen suorittamisesta saisi hyötyä työelämään.

Palvelus on antanut Luokkalalle lisätietoja muun muassa valokuvaamisesta, editoinnista, tiedottamisesta ja mainonnasta.

– Kannattaa kokeilla kaikkea sitä uutta, mitä on mahdollisuus kokeilla, sillä opittuja taitoja voi käyttää hyödykseen työelämässäkin, jääkäri Luokkala toteaa.

Korpraali Vilhomaa PV100 -kiertueella. Kuva: Nikolaos Nikolaou /Puolustusvoimat

Korpraali Vilhomaa kuuli Varusmiessoittokunnasta opiskelijatovereiltaan, jotka olivat suorittaneet siellä palveluksensa.

– Päätin hakea, koska halusin suorittaa varusmiespalvelukseni musiikin parissa.

Mielekäs palvelus takana

Vilhomaa oli kuullut Varusmiessoittokunnasta paljon hyvää ja hän odotti palveluksen olevan mielekästä. Palvelus vastasi odotuksia.

– Olen saanut palveluksesta paljon kokemusta esimerkiksi sektiosoitosta ja kappaleiden sovittamisesta. Kannattaa olla motivoitunut ja ottaa rohkeasti vastuuta, jos sitä tarjotaan. Niin voi oppia yllättäviäkin asioita, Vilhomaa kertoo.

Luokkalan mukaan armeijaan kannattaa lähteä avoimin mielin.

– Jos erikoistehtävät kiinnostavat, niin ota niistä hyvissä ajoin selvää ennen kutsuntoja ja pistä hakemus menemään, Luokkala neuvoo.

– Ja vaikka et pääsisikään sinne, minne hait, niin suorita palveluksesi kuitenkin kunnialla loppuun ja muista pitää pilke silmäkulmassa.

Vilhomaan mukaan palveluksesta saa enemmän irti, jos on motivoitunut ja tekee kaiken hyvällä asenteella.

– Palvelus on myös paljon mielekkäämpää, jos pääsee tekemään sellaisia hommia, jotka ovat omasta mielestä kiinnostavia ja hyödyllisiä edes jollain tasolla. Sen takia kannattaa ottaa etukäteen selvää eri palvelustehtävistä, ja hakea jos kiinnostaa.

Reserviin mars

19.syyskuuta Luokkalalla ja Vilhomaalla loppui palvelus Varusmiessoittokunnassa. Luokkala jatkaa reservissä mediaopintojaan ja Vilhomaa taas musiikkiopintojaan. Aliupseerikurssille jääville palvelustovereilleen Vilhomaa toivottaa mielekästä loppupalvelusta.

– Nauttikaa palveluksesta vielä kun voitte ja kokeilkaa ja oppikaa uutta, toivottaa Luokkala.

Teksti: reservin jääkäri Luokkala

 

 

Jaa tämä somessa!
Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Viimeistä kertaa yhdessä Avenches Tattoossa

Ennen aliupseerikoulun alkamista ja 9 KK-palvelleiden kotiutumista varusmiessoittokunta esiintyi vielä kerran yhdessä Avenches Tattoossa, Sveitsissä 3.-9. elokuuta. Sää Avenchesissa oli aurinkoinen ja Tattoo sujui mukavissa merkeissä.

Maanantaina 3.elokuuta varusmiessoittokunnassa herättiin jo klo 3.45, sillä lento Sveitsiin lähti Helsinki-Vantaan lentokentältä klo 7.55.  Lentokoneessa ehti ottaa pienet torkut ja kohta oltiinkin jo Zürichin lentokentällä. Zürichista noustiin kahteen bussiin, jotka kuljettivat meidät kauniiseen Avenchesiin syömään. Ruokailun jälkeen veimme varusteemme majoitustiloihin, joista mentiin amfiteatterille vielä pikaisiin iltatreeneihin.

Perillä majoituksessa. Kuva: Pekka Luokkala / Puolustusvoimat

Iltatreenit. Kuva: Nikolaos Nikolaou / Puolustusvoimat

Ensimmäiset päivät Avenchesissa kuluivat harjoitellessa kuviomarssiesityksiä ja tutustuessa paikallisiin nähtävyyksiin. Torstaina 6.elokuuta Avenches Tattoo alkoikin ja oli mahtavien marssishow-esitysten vuoro. Esiintymisareenana toimi suuri roomalainen amfiteatteri, joka täyttyi joka ilta ääriään myöten hurraavasta yleisöstä.

Avenches. Kuva: Pekka Luokkala / Puolustusvoimat

Ensi-illassa oli tunnelmaa. Kuva: Nikolaos Nikolaou / Puolustusvoimat

Paraatisoittokunnan ja kivääritaitoryhmän lisäksi tärkeässä osassa kuviomarssishowssa oli myös lavabändi.
Kuva: Nikolaos Nikolaou / Puolustusvoimat

Perjantaina 7.elokuuta pääsimme tutustumaan Gruyèresin linnaan, juustotehtaaseen ja Caillerin suklaatehtaaseen.

Linnasta avautui kauniit maisemat. Kuva: Nikolaos Nikolaou / Puolustusvoimat

Juustotehtaalla ei ollut juustosta puutetta… Kuva: Nikolaos Nikolaou / Puolustusvoimat

…eikä suklaatehtaalla suklaasta. Kuva: Nikolaos Nikolaou / Puolustusvoimat

Lauantaista tuli koko varusmiessoittokunnalle tiukka päivä, sillä luvassa oli viisi keikkaa. Päivä alkoi konserttisoittokunnan ja soolokivääriryhmän yhteiskeikalla Moudonin keskustassa.

Moudonin asukkaat saivat nauttia konserttisoittokunnan hienosta musiikista ja soolokivääriryhmän taitavista tempuista. Kuva: Nikolaos Nikolaou / Puolustusvoimat

Seuraavaksi vuorossa oli Tattoo-paraati, johon osallistuivat kaikki Avenches Tattoon soittokunnat.

Sää paraatissa oli mitä mainioin. Kuva: Nikolaos Nikolaou / Puolustusvoimat

Marssishow -esityksiä oli taas sekä päivällä että illalla.

Avenches Tattoon viimeinen marssishow -esitys oli samalla myös varusmiessoittokunnan 1/18 -saapumiserän viimeinen yhteinen esiintyminen. Kuva: Nikolaos Nikolaou / Puolustusvoimat

Avenches Tattoon huipensi Showbandin viimeinen konsertti.

Showbandin keikalla riitti menoa ja meininkiä.
Kuva: Nikolaos Nikolaou / Puolustusvoimat

Sunnuntaina lähdettiinkin jo kotimatkalle kohti Suomea. Ennen lentoa oli vielä aikaa käydä tutustumassa Zürichin kauniiseen kaupunkiin.

Zürich. Kuva: Pekka Luokkala / Puolustusvoimat

Takana on siis oikein onnistunut ja mahtava Avenches Tattoo. 9KK -palvelevilla edessä on seuraavalla viikolla kotiutuminen ja 12KK -palvelevilla taas aliupseerikoulu.

Kiitokset kaikille mahtavasta Avenches Tattoosta!

Teksti: Jääkäri Pekka Luokkala

Jaa tämä somessa!
Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Musiikkiaikamatka 70-luvulle

Kuva: Puolustusvoimat / Toni Pakarinen

Neonvalot välkkyvät ja ihmiset hurraavat. Discomusiikki ja rock tuovat yleisön takaisin aikaan, jolloin leveälahkeiset housut, farkkutakit ja pitkät hiukset miehillä olivat muotia. Highway to hell on soitettu, mutta yleisö haluaa vielä lisää. Yleisö haluaa päästä vielä nauttimaan 70-luvusta. Mitä siis soitetaan?

“ Soittakaa Paranoid!”

Toive toteutetaan, ja Puolustusvoimien varusmiessoittokunta tuo ihmisille tuulahduksen villistä ja vapaasta 70-luvusta.

Kuva: Puolustusvoimat / Nikolaos Nikolaou

Puolustusvoimien varusmiessoittokunnassa toteutettiin loppusotana massiivinen 70’s-megakiertue 20.8-28.8.2018. Kiertue alkoi Verkatehtaan Vanaja-salilta, Hämeenlinnasta ja päättyi Logomoon, Turkuun. Kiertueella vallitsi erittäin hyvä tunnelma sekä soittajien että yleisön kesken

Varusmiessoittokunnan mediatiimi vastasi 70’s-kiertueen markkinoinnista ja viestinnästä. Markkinointi aloitettiin jo hyvissä ajoin keväällä, ja kiertueen mainoksia nähtiin niin busseissa, metroissa kuin Finlandia-talollakin Helsingissä.

Megakiertuetta varten varusmiessoittokunta jaettiin kolmeen osastoon, etu, -pää, -ja mediaosastoon. Etuosasto huolehti siitä, että kiertuepaikkakuntien konserttisalien esiintymislavat ja tekniikka olivat aina valmiina ennen konserttien alkua. Pääosasto koostui soittajista ja solisteista. Mediaosasto taas huolehti luonnollisesti kiertueen viestinnästä ja mainonnasta.

Kuva: Puolustusvoimat / Toni Pakarinen

Etuosaston johtajana toiminut korpraali Markus Tienhaara oli ilahtunut siitä, kuinka joutuisasti lavat saatiin kasattua ja purettua.

– Oli hienoa nähdä, kuinka ammattimaisia osaajia etuosastossa oli. Kaikki hoitivat hommansa oma-aloitteisesti.  Ei oikeastaan missään vaiheessa tullut sellaista hetkeä, että kukaan ei olisi tiennyt mitä nyt pitäisi tehdä, Tienhaara kertoo.

70’s-kiertueen megaorkesteria johtivat varusmiessoittokunnan omat kapellimestarit. Konserttien ensimmäisestä puoliajasta vastasi yliluutnantti Tommi Suutarinen ja toisesta puoliajasta vastasi varusmiessoittokunnan uusi kapellimestari, musiikkiyliluutnantti Juhani Valtasalmi.

Puolustusvoimat/Nikolaos Nikolaou

Solisteina kiertueella loistivat muun muassa Showbandin korpraali Hanna Lehmonen.

– Kiertue oli kaikille rankka puristus ja tiukalla aikataululla tehtiin todella hienoa jälkeä. Me ollaan saatu ihan loistavaa palautetta sekä yleisöltä, skappareilta että toisiltamme, siitä tulee hyvä fiilis, Lehmonen sanoo.

– Kaiken kaikkiaan onnistunut tunne, kun saimme tarjottua noin viihdyttävän ja monipuolisen kokonaisuuden isolle yleisölle.

Koko konserttisali täyttyy aplodeista, kun yleisö osoittaa suosiotaan varusmiessoittokunnalle. Neonvalot loistavat, taputukset ei lakkaa ja yleisö haluaa lisää. Paranoid pärähtää soimaan ja koko Sibelius-talo juhlii.

Kuva: Puolustusvoimat / Toni Pakarinen

Teksti: Jääkäri Pekka Luokkala

 

 

 

Jaa tämä somessa!
Facebooktwittergoogle_pluslinkedin